Lonkkakipu

Alaraaja alkaa lonkkanivelestä, jossa reisiluun pää niveltyy luiseen lantioon. Toimintakyvyn kannalta on merkittävää, miten lanneranka ja lonkkanivelen alue toimivat liikkeessä. Lantion alueella esiintyvä kipu tai lihasjännitys voi myös aiheuttaa liikkeen tai nestekierron häiriöitä alaraajaan. Lonkkanivelen alueella kipua voivat aiheuttaa muun muassa pakaralihakset, lonkankoukistajalihakset, lihasten jänteet, nivelen rakenteet, kuten nivelsiteet tai nivelkapseli, tulehtunut tai ärtynyt limapussi, tai alueella kulkeva hermo. Ennen vastaanotolle tuloa asiakkaan on hyvä seurata oireen käyttäytymistä ainakin muutaman päivän ajan. Se, minkälaisessa liikkeessä, mihin vuorokaudenaikaan, ja millä alueella oire esiintyy, auttavat jo merkittävästi oireen taustalla olevan syyn paikantamisessa.

Bursiitti

Bursiitti, eli tulehtunut limapussi voi aiheuttaa lonkkanivelen seudulle kipua. Kipu esiintyy usein öisin kylkimakuulla nukkuessa tai kävellessä. Kipu voi myös säteillä jalkaa pitkin alaspäin, esimerkiksi polveen. Vaiva voi olla pitkäaikainen, jos siihen ei haeta apua. Pakaralihasten tendiniitit, eli jännealueen tulehdukset diagnosoidaan välillä helposti myös bursiiteiksi, sillä niiden oireet voivat olla hyvin samankaltaisia. Usein pakaralihaksen jännealueen tulehtumisen taustalla on jokin lihasten aktivointiin ja toimintaan liittyvä ongelma, johon voidaan saada apua alaraajan spesifeillä harjoitteilla. 

Naksuva lonkka

Lonkan naksuminen voi olla häiritsevä ongelma, jos sitä tapahtuu usein, tai oireeseen liittyy kipua. Lonkan alueella esiintyvä naksuminen voi johtua lonkkanivelen lähellä kulkevien lihasten jänteiden tai nivelsiteiden pomppaamisesta lonkkanivelen yli liikkeessä. Usein selittävät syyt lonkan yllättäen lisääntyneelle naksumiselle löytyvät rasituksen lisääntymisestä ja kehon linjauksellisista ongelmista (opitut tavat liikuttaa kehoa / hermostolliset syyt).

Nivelrikko

Nivelrikko on usein iäkkäämmän väestön ongelma, mutta satunnaisesti sitä esiintyy myös nuoremmalla väellä. Elintapamme ja tapamme liikkua vaikuttavat nivelrikon syntyyn. Sitä voi esiintyä eri nivelissä ympäri kehoa. Nivelrikossa nivelen rustopinta vaurioituu liiallisen tai epäoptimaalisen rasituksen seurauksena. Tyypillinen oirekaari alkaa kivusta rasituksen aikana. Hiljalleen kipu alkaa jäämään päälle myös rasituksen jälkeen, mutta helpottaa kuitenkin ennen pitkää, jos niveltä ei rasiteta heti uudelleen. Lopulta, nivelrikon edettyä jo pitkälle, kipu ei lakkaa levossakaan, vaan on yllä koko ajan. Osteopatiasta on usein apua nivelrikosta kärsiville erityisesti nivelrikon alkuvaiheessa. Jos nivelrikon kanssa päädytään leikkaukseen, kuntoutusprosessin aikana osteopatiasta on usein myös hyötyä optimaalisen palautumisen ja nestekierron helpottumisen kannalta, kun matkataan kohti kivutonta ja liikkuvampaa elämää. 

Lihaskivut

Alaraajan muita kipua aiheuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi lihasten tai kalvojen paikallisista kireyksistä tai ylikuormituksesta johtuvat säteilykivut ja DOMS-kipu (rasituksen jälkeinen kipu pehmytkudoksissa). Tämä kipu voi olla toisessa raajassa voimakkaampaa, jolloin kyse voi olla myös kehon kokonaisuuden epäsymmetrisestä toiminnasta, joka aiheuttaa muun muassa nestekierron paikallisia häiriöitä (turvotusta ja palautumisen hidastumista). Lonkan alueella pakaralihakset voivat aiheuttaa sekä paikallista kipua, että säteilykipua muualle alaraajaan. Vastaavasti, pakaroiden alueelta säteilevä lihaskipu voi aiheuttaa kireyttä ja kipua myös alaselkään.